Tuo kysymys kävi viime yönä mielessäni. Näin unta, olin jossain pilvenpiirtäjässä, katselin laskevaa aurinkoa uinuvan suurkaupungin yllä, tuolla kaukana, horisontissa, pilvilautat matkustavat kohti äärettömyyttä. Hiljainen, kaunis musiikki soi taustalla, kuin pehmeintä jazzia, samettia ja nainen on kaunis kuin pehmeä paperitiikeri.
Kuinka paljon elämässäsi on jazzia..hän sanoo..ja vesilasi putoaa pilvenpiirtäjän parvekkeelta kohti öistä kaupunkia. Se ei putoa nopeasti, vaan katson sen putoamista kauan, se kuin leijuu ilmassa, kuin musiikki, joka yhä kuuluu huoneiston sisältä.
En ole koskaan ollut pilvenpiirtäjässä. Mutta olen vuosia kuunnellut jazzia, nykyisin olen tykästynyt ns smooth jazziin. Räiskyvää, surumielistä, iloista ja arvaamatonta. Kuin itse elämä, jota me elämme.
Huomenna luovan kirjoittamisen kurssille työpäivän jälkeen. Voi tätä odotusta.
2 kommenttia:
=)
pelottavan hienoa tekstiä sulla..
Kaunis kiitos =)
Lähetä kommentti