Minkävärinen on tuuli? Entä miltä tuoksuu ikuisuus? Miten katsoo aika silmiin, kun huomisesta on vain eilisen rippeet lautasella? Muistatteko joskus 70 ja kahdeksankymmentäluvun taitteessa Suomessakin esitetyn sarjan Onnen päivät?
Vanha kunnon Fonzie. Aika on niin julma meille, sanotaan että aika on kumppani, joka väsymättä kulkee vierellämme viimeiseen kotijuoksuun asti. Ehkä aika on muistuttamassa siitä, että emme ole sen vankeja, vaan aika on ihmisen opas siirtymäriitistä toiseen. Lapsuudesta nuoruuteen, nuoruudesta aikuisuuteen ja lopulta vanhuuteen.
Vanhenemme ehkä fyysisesti, mutta henkisesti vanhenemme vasta sitten, kun lakkaamme kysymästä ja ennen kaikkea kyseenalaistamasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti