Majani ulkopuolelta kantautuu valoa. Syksy on tosiaan täällä, kun katson verhonraosta valonsäteitä, jotka kuin leikkien heijastuvat pienistä vesilammikoista yötaivaalle - vai ovatko ne kenties pieniä valopilkkuja, sielun nuotiotulia jumalten asuinsijoilla, jossa esi-isiemme henget vaeltavat kohti lopullista päämäärää.
Maanantaina alkaa luovan kirjoittamisen kurssi, ja odotan sitä innolla, en siksi, että oppisin siellä jotain, vaan että tutustuisin muihin kirjoittaviin ihmisiin. Kirjoittajan työ on joskus yksinäistä ja jopa väsyttävää. Joskus ajatus toimii nopeammin kuin kädet, jotka väsyvät.
Miksi tämä blogi? En tiedä.
Silkasta kirjoittamisen riemusta?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti