Viimeisimmästä tekstistäni onkin aikaa. Jostain syystä huomaan, miten eri tavalla kirjoitin muumama vuosi sitten. Ovatko kaikki nuo sanat ... minusta. Pääsin seuraavalla vuosikymmenelle. Olen nähnyt .. asioita, kauniita ja rumiakin, haistanut, tuntenut kuoleman läheisyyden ja elämänkaipuun toivon. Haluan taas kirjoitaa.

Vuosi elämästäni

Vuosoi elämästäni. Olen väsynyt, väsyneempi kuin olen antanut itseni ymmärtää. En tarkoita sellaista väsymystä, joka menee ohi hyvillä yöunilla, tämä on sellaista väsymystä, jotain josta pitäis pyristellä irti, löytää jokin suunta, löytää taas sille elämän joelle, johon virtaus tuntuu soivan kutsuvana, viettelevänä.

Nyt vain olen. En edes kirjoita, tai kun kirjoitan, saan aikaiseksi vain varjoja itsestäni. Pelottaa. Ei ole aina ollut tällaista, voisi ajatella että kaikki elämässäni on nyt hyvin.

Vuosi elämästäni. Päätin tänään nousta, jaksaa ja taistella.

Annoin varjojen kerran tulla. Nyt niiden on väistyttävä.